Jarno Haikonen CEO Naava

Jarno Haikonen nimitetty Naavan toimitusjohtajaksi

Naavan hallitus on nimittänyt Jarno Haikosen Naavan toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä välittömästi. Naavan edellinen toimitusjohtaja Arttu Salmenhaara jatkaa yhtiössä neuvonantajan roolissa syksyyn 2024 saakka.Jarno Haikonen Naava CEO 2

”Olemme päivittäneet Naavan strategisia tavoitteita: voimakkaan kansainvälistymisen sijaan tavoitteenamme on jatkossa kasvaa kannattavasti ja olla asiakkaidemme #1 täyden palvelun kumppani vihersisustuksessa ensisijaisesti Suomessa ja Ruotsissa. Jarnon kattava kokemus palveluliiketoiminnasta ja yhtiöiden kehittämisestä on arvokas lisä Naavan ammattitaitoiseen tiimiin”, sanoo Naavan hallituksen puheenjohtaja Sami Laine.

Jarno Haikonen on kokenut toimitusjohtaja, jolla on kattava kokemus palveluliiketoimintojen käynnistämisestä ja kasvattamisesta niin myynnin kuin yrityskauppojen avulla. Hänellä on pitkä kokemus telealalta ja viimeisimpänä projektinaan hän on rakentanut Oiva Isännöinnin isännöintialan johtavaksi toimijaksi.

”Otan toimitusjohtajan roolin innoissani vastaan. Naavalla on upea ja aidosti merkityksellinen tarina, erinomaiset tuotteet, osaavat ihmiset ja tyytyväiset asiakkaat. Näiden pohjalta on hyvä lähteä kirjoittamaan seuraavaa lukua Naavan tarinaan”, sanoo Jarno Haikonen.

Naavan edeltävä toimitusjohtaja Arttu Salmenhaara jatkaa yhtiössä neuvonantajan roolissa syksyyn 2024 saakka.

”Haluan kiittää Arttu Salmenhaaraa usean vuoden aikana tehdystä erinomaisesta työstä Naavan kasvun pohjan rakentamisesta, terveellisten työympäristöjen toteuttamisesta asiakkaillemme ja yhtiön tunnettuuden kasvattamisesta toiminta-alueillamme”, sanoo Laine.

 

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!